2. Samuel 22:11-23 Raamattu 1938 (FINPR)

11. Hän ajoi kerubin kannattamana ja lensi, hän näkyi tuulen siipien päältä.

12. Ja hän pani pimeyden majaksi ympärillensä, synkät vedet, paksut pilvet.

13. Hohteesta, joka kävi hänen edellänsä, hehkuivat palavat hiilet.

14. Herra jylisi taivaasta, Korkein antoi äänensä kaikua.

15. Hän lennätti nuolia ja hajotti heidät, salamoita, ja kauhistutti heidät.

16. Silloin meren syvyydet tulivat näkyviin, maanpiirin perustukset paljastuivat Herran nuhtelusta, hänen vihansa hengen puuskauksesta.

17. Hän ojensi kätensä korkeudesta ja tarttui minuun, veti minut ylös suurista vesistä.

18. Hän pelasti minut voimallisesta vihollisestani, minun vihamiehistäni, sillä he olivat minua väkevämmät.

19. He hyökkäsivät minun kimppuuni hätäni päivänä, mutta Herra tuli minun tuekseni.

20. Hän toi minut avaraan paikkaan, hän vapautti minut, sillä hän oli mielistynyt minuun.

21. Herra tekee minulle minun vanhurskauteni mukaan; minun kätteni puhtauden mukaan hän minulle maksaa.

22. Sillä minä olen noudattanut Herran teitä enkä ole luopunut pois Jumalastani, jumalattomuuteen.

23. Kaikki hänen oikeutensa ovat minun silmieni edessä, enkä minä poikkea hänen käskyistänsä.

2. Samuel 22