Sakarja 14:6-18 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

6. Sinä päivänä ei ole hellettä,ei pakkasta eikä jäätä.

7. Kerran tulee aika– milloin, sen Herra tietää –jolloin yö on kirkas kuin päiväeikä ilta enää pimene.

8. Silloin virtaavat Jerusalemistaelämää antavat vedet.Puolet niistä juoksee itäiseen mereen,puolet läntiseen mereenkesät ja talvet, ehtymättä.

9. Sinä päivänä Herra on olevakoko maanpiirin kuningas.Hän on oleva yksi ja ainoa Jumalaja hänen nimensä ainoa,jota avuksi huudetaan.

10. Koko maa Jerusalemin ympärillä Gebasta etelään, Rimmoniin saakka, on muuttuva tasangoksi. Mutta Jerusalem kohoaa korkealla, ja siellä asutaan niin kuin ennen. Kaupunki tulee ulottumaan Benjamininportilta entiselle Kulmaportille asti ja Hananelintornilta kuninkaan viininpuristamolle saakka.

11. Mikään ei enää uhkaa Jerusalemia. Siellä saadaan elää turvassa.

12. Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa.

13. Sinä päivänä Herra saattaa heidättäyteen sekasortoon.He käyvät käsiksi toinen toiseensa,nostavat käden toistaan vastaan.

14. Silloin Juuda taistelee Jerusalemin rinnalla,ja ympärillä asuvien kansojen rikkaudet kootaan saaliina yhteen:kultaa, hopeaa ja vaatteita suuret määrät.

15. Sama vitsaus on kohtaava hevosia, muuleja, kameleita ja aaseja, kaikkia eläimiä, jotka ovat noissa leireissä.

16. Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista,jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan,tulevat nyt sinne vuosi vuodeltakumartaen rukoilemaanKuningasta, Herraa Sebaotia,ja viettämään lehtimajanjuhlaa.

17. Mutta jos jokin kansa ei tule Jerusalemiin rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, niin se saa turhaan odottaa maahansa sadetta.

18. Jos egyptiläiset eivät lähde matkaan ja tule Jerusalemiin, niin hekään eivät saa sadetta. Sen sijaan Herra lyö heitä vitsauksella, niin kuin hän lyö muitakin kansoja, jos ne eivät tule lehtimajanjuhlaan.

Sakarja 14