8. Ja vuoret kohosivat, laaksot vaipuivatkukin kohdalleen, niin kuin säädit.
9. Sinä asetit rajat, joita vedet eivät ylitä,eivätkä ne enää palaa peittämään maata.
10. Vuorten rinteille sinä puhkaisit lähteet,vedet juoksevat puroina ja virtaavat laaksoissa.
11. Ne juottavat kaikki maan eläimet,villiaasikin saa sammuttaa janonsa.
12. Niiden äärellä asuvat taivaan linnutja visertävät lehvissä vesien partailla.
13. Sinä juotat vuoret korkeuksien vesillä,ja maa kantaa sinun töittesi hedelmää.
14. Sinä kasvatat ruohon karjaa vartenja maan kasvit ihmisen viljeltäviksi,että hän saisi leipänsä maasta.
15. Sinä kasvatat viinin ihmisen iloksi,öljyn hänen kasvojansa kaunistamaanja leivän hänen ruumiinsa voimaksi.
16. Ravituiksi tulevat myös Herran puut,Libanonin setrit, jotka hän istutti,
17. joiden oksille linnut tekevät pesänsä,joiden latvoissa haikaroilla on kotinsa.
18. Vuorten rinteillä asuvat kauriit,ja tamaanit löytävät turvansa kallioista.
19. Sinä panit kuun jakamaan aikaa,ja aurinko tietää laskemisensa hetken.
20. Sinä lähetät pimeyden, ja tulee yö,ja metsän eläimet hiipivät esiin.
21. Nuoret leijonat karjuvat saalistaan,pyytävät ruokaansa Jumalalta.
22. Kun aurinko nousee, ne piiloutuvatja palaavat luoliinsa levolle.
23. Mutta ihminen lähtee askartensa ääreenja tekee työtään, kunnes on ilta.
24. Lukemattomat ovat tekosi, Herra.Miten viisaasti olet ne tehnyt!Koko maa on täynnä sinun luotujasi.
25. Niin merikin, tuo suuri ja aava –miten luvuton lauma siinä vilisee,parvittain eläimiä, pieniä ja suuria!
26. Siellä kulkevat laivat, siellä on Leviatan,merihirviö, jonka loit telmimään siellä.