1. Kun Sanballat, Tobia, arabialainen Gesem ja muut vihollisemme kuulivat, että rakentamassani muurissa ei ollut enää yhtään aukkoa – tosin en ollut silloin vielä saanut portinpuoliskoja pystytetyksi portteihin –
2. Sanballat ja Gesem lähettivät minulle sanan: »Tule Kefirimiin Onon laaksoon tapaamaan meitä.» Heillä oli kuitenkin paha mielessä.
3. Minä lähetin heille sanansaattajan mukana vastauksen: »Minulla on suuri työ tekeillä. En voi tulla sinne, sillä työ keskeytyy, jos jätän sen ja lähden luoksenne.»
4. Neljä kertaa he lähettivät minulle tällaisen viestin, ja minä vastasin aina samalla tavalla.
5. Sitten Sanballat lähetti vielä viidennen kerran luokseni palvelijansa. Miehellä oli mukanaan sinetöimätön kirje,
6. joka kuului näin: »Kansojen keskuudessa puhutaan, ja myös Gesem sanoo, että sinä rakennat muuria, koska aiot nousta juutalaisten kanssa kapinaan. Väitetään myös, että sinä pyrit heidän kuninkaakseen