Matteus 17:5-13 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

5. Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!»

6. Kun opetuslapset kuulivat äänen, he heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa.

7. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: »Nouskaa, älkää pelätkö.»

8. Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.

9. Kun he laskeutuivat vuorenrinnettä, Jeesus sanoi heille: »Älkää kertoko tätä näkyä kenellekään ennen kuin Ihmisen Poika on herätetty kuolleista.»

10. Opetuslapset kysyivät häneltä: »Miksi lainopettajat sanovat, että Elian pitää tulla ensin?»

11. »Elia kyllä tulee», hän vastasi, »ja panee kaiken taas kohdalleen.

12. Ja minä sanon teille, että Elia on jo tullut. Ihmiset vain eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle mitä tahtoivat. Samoin he tulevat tekemään Ihmisen Pojalle.»

13. Silloin opetuslapset ymmärsivät, että hän oli puhunut heille Johannes Kastajasta.

Matteus 17