17. »Ei meillä ole mukana muuta kuin viisi leipää ja kaksi kalaa», he vastasivat.
18. »Tuokaa ne tänne minulle», sanoi Jeesus.
19. Hän käski väkijoukon asettua nurmelle. Sitten hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja lausui kiitoksen. Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille, ja opetuslapset jakoivat ne väelle.
20. Kaikki söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin kaksitoista täyttä korillista.
21. Syömässä oli noin viisituhatta miestä ja lisäksi naisia ja lapsia.
22. Heti sen jälkeen Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle edeltäkäsin, sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois.
23. Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin.
24. Vene oli jo hyvän matkan päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen.
25. Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin.
26. Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen.
27. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: »Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.»
28. Silloin Pietari sanoi hänelle: »Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.»
29. »Tule!» sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo.
30. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. »Herra, pelasta minut!» hän huusi.