Markus 11:6-18 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

6. He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä.

7. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille.

8. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta.

9. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat:– Hoosianna!Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!

10. Siunattu isämme Daavidin valtakunta,joka nyt tulee!Hoosianna korkeuksissa!

11. Niin Jeesus saapui Jerusalemiin. Hän meni temppeliin ja katseli siellä kaikkea, mutta koska oli jo myöhä, hän lähti kahdentoista opetuslapsensa kanssa Betaniaan.

12. Kun he seuraavana päivänä lähtivät Betaniasta, Jeesuksen tuli nälkä.

13. Hän näki jonkin matkan päässä viikunapuun, joka oli lehdessä, ja meni katsomaan, löytyisikö siitä jotakin. Puun luo tultuaan hän ei kuitenkaan löytänyt muuta kuin lehtiä, sillä vielä ei ollut viikunoiden aika.

14. Silloin Jeesus sanoi puulle: »Älköön kukaan enää ikinä syökö sinun hedelmääsi!» Hänen opetuslapsensa kuulivat tämän.

15. He tulivat Jerusalemiin, ja Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa myyjiä ja ostajia sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat

16. eikä antanut kenenkään kulkea tavaraa kantaen temppelialueen kautta.

17. Hän opetti ihmisiä näin: »Eikö ole kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva kaikille kansoille rukouksen huone’? Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.»

18. Ylipapit ja lainopettajat kuulivat tämän ja miettivät, miten saisivat Jeesuksen raivatuksi pois tieltä. He pelkäsivät häntä, koska hänen opetuksensa oli tehnyt ihmisiin voimakkaan vaikutuksen.

Markus 11