Luukas 9:9-24 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

9. Herodes sanoi: »Johanneksen minä olen mestauttanut. Kuka sitten on tämä mies, josta minulle kerrotaan tuollaista?» Hän halusi nähdä Jeesuksen ja etsi tilaisuutta siihen.

10. Apostolit palasivat ja kertoivat Jeesukselle, mitä kaikkea olivat tehneet. Jeesus otti heidät mukaansa ja lähti Betsaidan kaupungin lähistölle saadakseen olla siellä kaikessa rauhassa.

11. Ihmiset saivat kuitenkin tietää, missä hän oli, ja lähtivät hänen peräänsä. Jeesus antoi heidän tulla luokseen. Hän puhui heille Jumalan valtakunnasta ja paransi kaikki, jotka olivat avun tarpeessa.

12. Kun päivä alkoi kallistua iltaan, Jeesuksen kaksitoista opetuslasta tulivat hänen luokseen ja sanoivat: »Lähetä ihmiset pois, että he menisivät lähiseudun kyliin ja taloihin ja hankkisivat sieltä yösijan ja ruokaa. Tämä on aivan asumatonta seutua.»

13. »Antakaa te heille syötävää», sanoi Jeesus. He vastasivat: »Ei meillä ole enempää kuin viisi leipää ja kaksi kalaa – vai menemmekö ostamaan ruokaa koko tälle joukolle?»

14. Siellä näet oli noin viisituhatta miestä. Jeesus sanoi opetuslapsille: »Pankaa heidät istumaan aterialle viidenkymmenen hengen ryhmiin.»

15. He tekivät niin ja järjestivät kaikki aterioimaan.

16. Sitten Jeesus otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja lausui niistä kiitoksen. Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsilleen kansalle tarjottaviksi.

17. Kaikki söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin kaksitoista korillista.

18. Kerran, kun Jeesus oli vetäytynyt yksinäisyyteen rukoilemaan ja opetuslapset olivat hänen kanssaan, hän kysyi heiltä: »Kuka minä ihmisten mielestä olen?»

19. He vastasivat: »Toisten mielestä sinä olet Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, toiset taas sanovat, että joku entisajan profeetta on noussut kuolleista.»

20. »Entä te?» kysyi Jeesus. »Kuka minä teidän mielestänne olen?» Pietari vastasi: »Sinä olet Kristus, Jumalan Voideltu.»

21. Jeesus kielsi heitä ankarasti puhumasta tästä kenellekään

22. ja sanoi: »Ihmisen Pojan täytyy kärsiä paljon. Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat hylkäävät hänet, ja hänet surmataan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.»

23. Jeesus sanoi kaikille: »Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.

24. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen minun tähteni kadottaa, on sen pelastava.

Luukas 9