28. Joosua poltti Ain kaupungin, ja siitä tuli autio rauniokumpu, jollainen se on vielä tänäkin päivänä.
29. Mutta Ain kuninkaan hän surmasi, ja ruumis sai riippua puussa iltaan saakka. Auringon laskettua Joosua käski ottaa ruumiin alas. Se heitettiin kaupunginportin ulkopuolelle ja sen päälle kasattiin suuri kiviröykkiö, joka on siellä vielä tänäkin päivänä.
30. Niihin aikoihin Joosua rakensi Ebalinvuorelle alttarin Herralle, Israelin Jumalalle.
31. Alttari rakennettiin kokonaisista luonnonkivistä, joihin rautainen työkalu ei ollut koskenut. Näin oli Mooses, Herran palvelija, käskenyt israelilaisten tehdä, ja tämä määräys on kirjoitettu Mooseksen lain kirjaan. Israelilaiset uhrasivat alttarilla polttouhreja ja yhteysuhreja.
32. Ebalinvuorella Joosua jäljensi israelilaisten nähden kiviin sen lain, jonka Mooses oli kirjoittanut.
33. Koko Israel, niin muukalaiset kuin syntyperäiset israelilaisetkin, kaikki kansan vanhimmat, päällysmiehet ja tuomarit seisoivat arkun molemmin puolin niiden leeviläispappien edessä, joiden tehtävänä oli kantaa Herran liitonarkkua. Puolet kansasta katsoi Garisiminvuorta kohti ja toinen puoli Ebalinvuorta kohti. Mooses, Herran palvelija, oli näet määrännyt, että Israelin kansa oli siunattava tällä tavoin.
34. Sitten Joosua luki ääneen koko lain, sekä siunaukset että kiroukset, juuri niin kuin lain kirjaan oli kirjoitettu.
35. Joosua ei jättänyt lukematta sanaakaan siitä, mitä Mooses oli käskenyt. Häntä kuulemassa oli koko Israelin kansa, miehet, naiset ja lapset sekä kansan parissa asuvat muukalaiset.