Joosua 17:1-7 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

1. Arpomalla määrättiin osuus myös Joosefin esikoisen Manassen heimolle. Makir, Manassen esikoinen ja Gileadin isä, oli urhoollinen soturi ja oli siksi saanut Gileadin ja Basanin.

2. Nyt myös muut Manassen heimon suvut saivat osuutensa. Nämä suvut olivat Abieserin, Helekin, Asrielin, Sekemin, Heferin ja Semidan suvut. Tässä olivat Manassen miespuolisten jälkeläisten suvut.

3. Mutta Selofhadilla, Heferin pojalla, jonka isänisä Gilead oli Makirin poika ja Manassen pojanpoika, ei ollut poikia vaan ainoastaan tyttäriä. Selofhadin tyttäret olivat nimeltään Mahla, Noa, Hogla, Milka ja Tirsa.

4. He tulivat pappi Eleasarin, Joosuan, Nunin pojan, ja päämiesten luo ja sanoivat: »Herra käski Mooseksen antaa meille perintöosan samoin perustein kuin miespuolisille sukulaisillemme.» Ja Joosua antoi myös heille perintöosan Herran käskyn mukaisesti.

5. Manassen heimo sai kymmenen sukuosuutta lukuun ottamatta Gileadia ja Basania, jotka ovat Jordanin itäpuolella.

6. Näin Manassen suvun tyttäret saivat perintöosan miespuolisten sukulaistensa tavoin. Gileadin maa joutui Manassen muille jälkeläisille.

7. Manassen heimon alue ulottuu Asserin heimon alueesta Mikmetatin luo, joka on Sikemin lähistöllä. Sieltä sen eteläraja kulkee Jasubiin Tappuahin lähteelle.

Joosua 17