Jesaja 61:2-8 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

2. julistamaan Herran riemuvuotta,päivää, jona Jumalamme antaa palkan.Hän on lähettänyt minutlohduttamaan kaikkia murheellisia,

3. antamaan Siionin surevillekyynelten sijaan ilon öljyä,hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen,murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan.Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi,Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanutosoittaakseen kirkkautensa.

4. He rakentavat jälleen ammoin raunioituneet asumukset,isiensä autioituneet tilat he ottavat käyttöön,pystyttävät hävitetyt kaupungit uudelleenja ottavat viljelykseen kauan autioina olleet maat.

5. Vieraat joutuvat paimentamaanteidän lampaitanne ja vuohianne,muukalaiset hoitamaanteidän peltojanne ja viinitarhojanne,

6. mutta teitä kutsutaan Herran papeiksija sanotaan meidän Jumalamme palvelusväeksi.Te saatte käyttää kaikkea, mitä kansat omistavat,saatte nauttia niiden rikkauksista.

7. Teillä on ollut häpeää kaksin verroin,teitä on syljetty ja pilkattu,mutta nyt te saatte omassa maassanne kaksinkertaisen perinnönja teillä on oleva ikuinen ilo.

8. – Minä, Herra, rakastan oikeuttaja vihaan riistoa ja vääryyttä.Minä maksan kansalleni palkan oikeuden mukaanja teen sen kanssa ikuisen liiton.

Jesaja 61