1. Kuulkaa minua,te jotka tavoittelette vanhurskauttaja etsitte Herraa!Katsokaa sitä kalliota, josta teidät on lohkaistu,sitä kaivosta, jonka uumenista teidät on louhittu.
2. Katsokaa Abrahamia, isäänne,ja Saaraa, joka teidät synnytti!Yksi ainoa hän oli, Abraham, kun minä hänet kutsuin:minä siunasin hänet jälkeläisten runsaudella.
3. Yhä Herra lohduttaa Siioniaja armahtaa sen rauniomaita.Hän muuttaa aution maan Eedenin puutarhan kaltaiseksija aron kuin Herran paratiisiksi.Siellä on oleva ilo ja riemu,siellä kaikuu soitto ja ylistyslaulu.
4. Kuuntele minua, kansani,kansakunnat, tarkatkaa sanojani,sillä laki on minusta lähtöisin,minä säädän oikeuteni kansojen valoksi.
5. Minun vanhurskauteni on lähellä,minä tuon pelastuksenja luja käteni jakaa kansoille oikeutta.Kaukaiset rannat ikävöivät minua,minun vahvaa kättäni ne odottavat.
6. Kohottakaa katseenne taivasta kohden,katselkaa alhaalla leviävää maata!Taivas hajoaa kuin savuja maa ratkeaa kuin kulunut vaate,sen asukkaat kuolevat kuin kärpäset.Mutta minun pelastukseni pysyy iätieikä minun vanhurskauteni murene.
7. Kuulkaa minua, te jotka tunnette oikeuden,te joilla on minun lakini sydämessänne:– Älkää pelätkö ihmisten pilkkaa,älkää säikkykö heidän herjauksiaan!