Jesaja 10:13-24 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

13. Sillä näin on Assyrian kuningas sanonut:»Käteni voimalla olen tehnyt tämän kaikenja omalla viisaudellani:minä tiedän mitä teen.Minä olen siirtänyt kansojen rajatja riistänyt itselleni niiden rikkaudetja valtiaan tavoin syössyt kuninkaat valtaistuimiltaan.

14. Minä pääsin käsiksi kansojen rikkauksiinyhtä helposti kuin linnunpesään,minä kahmin itselleni kaikki maatkuin munat hylätyistä pesistä:ei siiven siipeä räpyttämässä,ei yhtään nokkaa piipittämässä.»

15. – Onko kirves muka parempikuin se, joka sillä hakkaa?Mahtaileeko sahasille, joka sitä käyttää?Ikään kuin ruoska heiluttaisi käyttäjäänsä,ikään kuin puinen sauva heiluttaisi ihmisen kättä!

16. Ei, vaan Jumala, Herra Sebaot, lähettää hivuttavan taudintuon maan lihaviin ylimyksiin,ja loiston alla kytee poltekuin tulen polte.

17. Ja Israelin Valosta tulee liekki,Israelin Pyhästä tulenlieska,joka yhdessä päivässä polttaa ja nieleeAssyrian orjantappurat ja ohdakkeet,

18. joka tekee perin juurin lopunsen metsien ja puutarhojen vehmaudesta,niin että maa on kuin sairas,tautiinsa menehtymässä.

19. Ja niin vähiin käyvät puut metsissä,että lapsikin voi ne merkitä muistiin.

20. Sinä päivänä eivät Jaakobin jälkeläiset, jotka ovat päässeet pakoon, nuo Israelista jäljelle jääneet, enää turvaudu sortajaansa. Herralle uskollisina he turvautuvat yksin häneen, Israelin Pyhään.

21. Jäännös palaa takaisin,Jaakobin heimon jäännös kääntyyväkevän Jumalan luo.

22. Tiedä, Israel:vaikka kansasi olisi lukuisa kuin merenrannan hiekka,siitä jää vain rippeet.Hävitys tulee, niin on päätetty,ja se tulee vanhurskauden tulvana.

23. Ja Jumala, Herra Sebaot, toteuttaa päätöksensä,hävityksen kaikkialla maan päällä.

24. Mutta näin sanoo Jumala, Herra Sebaot: »Älä pelkää, kansani! Siion, älä pelkää Assyriaa, vaikka se lyö sinua ruoskalla ja kohottaa sauvansa sinua vastaan, niin kuin Egypti kerran.

Jesaja 10