16. Mutta sitten te muutittekin mielenne, ja niin te tuotatte häpeää minun nimelleni. Jokainen teistä on ottanut takaisin orjansa ja orjattarensa, vaikka jo olitte päästäneet heidät vapaiksi. Te olette panneet heidät uudelleen orjantyöhön.
17. »Sen tähden minä, Herra, sanon teille: Koska te ette totelleet minua ettekä julistaneet vapautusta maanmiehillenne, lähimmäisillenne, minä, Herra, julistan vapautuksen nyt teille. Minä vapautan teidät – miekkaan, ruttoon ja nälkään! Kaikki maailman kansat kauhistelevat nähdessään, mitä teille tapahtuu.
18-19. Juudan ja Jerusalemin päämiehet, hovin virkamiehet, papit ja koko kansa tekivät tuon sopimuksen minun edessäni, halkaisivat vasikan kahtia ja kulkivat sen puolikkaiden välistä. Mutta sitten he rikkoivat sopimuksen eivätkä enää noudattaneet sitä.
20. Sen vuoksi minä annan heidät kaikki heidän vihollistensa käsiin ja niiden armoille, jotka tavoittelevat heidän henkeään. Heidän ruumiinsa joutuvat haaskalintujen ja villieläinten ruoaksi.
21. Myös Juudan kuninkaan Sidkian ja kaikki päämiehet minä annan vihollisten käsiin, niiden armoille, jotka tavoittelevat heidän henkeään. Minä annan heidät Babylonian kuninkaan sotajoukon käsiin, vaikka se onkin jo lähtenyt pois teidän kimpustanne.
22. Minä, Herra, käsken hänet takaisin ja käännän hänen joukkonsa uudestaan tätä kaupunkia vastaan. Ne piirittävät Jerusalemin, valloittavat sen ja polttavat sen. Kaikki Juudan kaupungit minä teen autioiksi, niin ettei kukaan niissä enää asu.»