Jeremia 31:13-25 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

13. Silloin neito iloitsee karkeloiden,nuoret ja vanhat yhdessä riemuitsevat.He ovat saaneet kärsiä,mutta minä muutan heidän surunsa riemuksi,lohdutan ja ilahdutan heitä.

14. Minä ravitsen papit uhrirasvallaja ruokin kansani hyvillä lahjoilla,sanoo Herra.

15. Näin sanoo Herra:– Kuulkaa! Ramasta kuuluu huuto,katkera itku ja valitus.Raakel itkee lapsiaaneikä lohdutuksesta huoli,sillä heitä ei enää ole.

16. Näin sanoo Herra:– Lakkaa itkemästä,kuivaa kyyneleet silmistäsi!Saat palkan vaivannäöstäsi:lapsesi palaavat kotiin vihollismaasta,sanoo Herra.

17. – Sinulla on tulevaisuuden toivo:lapsesi palaavat asuinsijoilleen,sanoo Herra.

18. Minä olen kauan kuullutEfraimin vaikertavan:»Sinä, Herra, olet kurittanut minua,olen saanut kuritustakuin vikuroiva vasikka.Anna minun palata luoksesi,niin minä palaan,sillä sinä, Herra, olet minun Jumalani.

19. Nyt minä käännyn ja kadun,minä käsitän nyt, mitä olen tehnyt,ja lyön rintaani.Suuri on häpeäni,nuoruudestani saakka olen sitä kantanut.»

20. Eikö Efraim ole minun rakas poikani,silmieni ilo?Vaikka puhunkin Efraimia vastaan,en voi häntä unohtaa.Minun sydämeni heltyy,en voi olla armahtamatta häntä,sanoo Herra.

21. Pystytä merkkikiviä, aseta tienviittoja,jotta tietäisit, mistä tie kulkee.Paina mieleesi tie,se polku, jota olet kulkenut.Palaa kotiin, neitsyt Israel,palaa takaisin näihin kaupunkeihisi!

22. Kuinka kauan vielä kääntyilet edestakaisin,sinä päättämätön tyttö?Nyt Herra luo täällä aivan uutta:»Nainen miestä piirittää.»

23. Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: »Minä käännän Juudan kohtalon. Silloin Juudan maassa ja sen kaupungeissa sanotaan jälleen: ’Herra siunatkoon sinua, pyhä vuori, vanhurskauden asuinpaikka!’

24. Juudan maassa ja sen kaupungeissa asutaan – maanviljelijät elävät siellä, ja paimenet liikkuvat laumoineen ympäri maata.

25. Väsynyttä minä juotan, nääntyneen minä ravitsen.»

Jeremia 31