Jeremia 22:4-15 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

4. Jos te tottelette minua, niin vastaisuudessakin tämän palatsin porteista kulkee Daavidin valtaistuimella istuvia kuninkaita. He tulevat hoviväkensä kanssa, vaunuilla ja hevosilla ajaen, ja myös heidän kansansa tulee tänne.

5. Mutta jos te ette kuuntele, mitä minä teille sanon, tästä palatsista tulee rauniokasa – sen minä vannon oman nimeni kautta, sanoo Herra!

6. – Näin sanoo Herra Juudan kuningashuoneelle:Sinä olet ollut uljas kuin Gilead,kuin Libanonin vuorten huiput.Mutta totisesti minä teen sinut autiomaaksi,asumattomien kaupunkien kaltaiseksi.

7. Minä määrään tuhoojat sinun kimppuusi.He tulevat kirveineen,kaatavat komeat setrisija heittävät ne tuleen.

8. »Monien maiden ihmiset kulkevat aikojen kuluessa tämän kaupungin ohi ja kyselevät: ’Miksi Herra on tehnyt näin tälle suurelle kaupungille?’

9. Heille vastataan: ’Sen asukkaat hylkäsivät Herran, Jumalansa, liiton. He rukoilivat ja palvelivat muita jumalia.’

10. – Älkää itkekö kuollutta,älkää valittako hänen kohtaloaan!Itkekää häntä, joka viedään pois,joka ei enää palaa,ei näe enää synnyinmaataan.»

11. Näin sanoo Herra Sallumista, Juudan kuninkaasta, josta tuli hallitsija isänsä Josian jälkeen ja joka vietiin pois tästä maasta: »Hän ei enää palaa tänne!

12. Hän kuolee siellä, minne hänet on vankina viety, eikä hän koskaan enää näe tätä maata.»

13. – Voi sinua, joka rakennat talosi vääryydellä,yläsalisi ilman oikeutta,joka panet miehet työhönmutta et maksa heille palkkaa!

14. Sinä sanot:»Minä teen itselleni ison palatsin,avarat yläsalit,laitan talooni ikkunat,paneloin sen setripuullaja maalaan punavärillä.»

15. Siinäkö sinä näytät kuninkuutesi,että sinulla on komeat setrilaudat?Kyllähän isäsikin söi ja joi kyllikseen,mutta silti hän huolehti siitä,että maassa vallitsi oikeus ja vanhurskaus.Siksi hänen kävi hyvin.

Jeremia 22