Jeremia 11:6-11 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

6. Herra puhui minulle: »Julista Juudan kaupungeissa ja Jerusalemin kaduilla kaikki, mitä minä käsken! Sano näin: Painakaa mieleenne tämän liiton sanat ja eläkää niiden mukaan.

7. Siitä lähtien, kun toin isänne Egyptin maasta, aina tähän päivään asti, minä olen kehottanut pitämään tämän liiton. Jatkuvasti minä kehotin isiänne ja sanoin: ’Kuulkaa minua!’

8. Mutta he eivät totelleet, eivät ottaneet kuuleviin korviinsa minun sanojani, vaan jokainen kulki oman pahan ja paatuneen sydämensä mukaan. Niin minä toteutin uhkaukseni, koska he eivät noudattaneet liiton ehtoja, jotka olin heille säätänyt.»

9. Herra sanoi minulle: »Juudan ja Jerusalemin asukkaat ovat salaliitossa minua vastaan.

10. He tekevät nyt vuorostaan samoja syntejä kuin esi-isänsä, jotka kieltäytyivät kuulemasta minun sanojani. He seuraavat muita jumalia ja palvelevat niitä. Israel ja Juuda ovat rikkoneet liiton, jonka minä tein heidän isiensä kanssa.»

11. Sen tähden Herra sanoo: »Minä tuon heidän päälleen onnettomuuden, ja sitä he eivät voi väistää. Silloin he huutavat minua avuksi, mutta minä en kuuntele heitä.

Jeremia 11