13. »Mutta autiomaassakaan israelilaiset eivät totelleet minua. He eivät noudattaneet minun säädöksiäni, he eivät piitanneet määräyksistäni – joka niitä noudattaa, saa elää. Edes minun sapattiani he eivät pitäneet kunniassa. Niin minä aioin syöstä heihin vihani autiomaassa ja tuhota heidät kaikki.
14. Sitä en kuitenkaan tehnyt. Oman nimeni tähden minä jätin sen tekemättä, sen tähden, etteivät toiset kansat saisi aihetta pilkata nimeäni. Olinhan minä vienyt heidät Egyptistä noiden kansojen nähden.
15. Autiomaassa minä kuitenkin kohotin käteni ja vannoin, että en vie heitä maahan, jonka olin heille luvannut, maista ihanimpaan, joka tulvii maitoa ja hunajaa.
16. He eivät olleet piitanneet määräyksistäni, he eivät olleet eläneet säädösteni mukaan eivätkä pitäneet minun sapattiani kunniassa, niin rakkaita heidän epäjumalansa heille olivat.
17. Silti minun tuli heitä sääli, enkä minä hävittänyt heitä, en tuhonnut heitä autiomaassa.
18. »Mutta heidän lapsilleen minä autiomaassa sanoin: ’Älkää eläkö niin kuin isänne, älkää jatkako heidän menoaan, älkää saastuttako itseänne palvelemalla heidän epäjumaliaan.
19. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. Noudattakaa minun säädöksiäni ja totelkaa minun määräyksiäni, eläkää niiden mukaan.
20. Pitäkää pyhänä minun sapattini, olkoon se merkkinä liitostamme ja muistuttakoon se teitä siitä, että minä olen Herra, teidän Jumalanne.’
21. »Mutta hekään eivät totelleet minua. He eivät seuranneet säädöksiäni eivätkä noudattaneet määräyksiäni, eivät vaeltaneet niiden mukaan – joka niitä noudattaa, saa elää. Minun sapattianikaan he eivät pitäneet kunniassa. Niin minä aioin syöstä vihani heihin ja tyhjentää heihin kaiken vimmani autiomaassa.
22. Vedin kuitenkin käteni takaisin enkä tehnyt sitä. Oman nimeni tähden minä jätin sen tekemättä, sen tähden, etteivät toiset kansat saisi aihetta pilkata nimeäni. Olinhan minä vienyt heidät Egyptistä noiden kansojen nähden.
23. Autiomaassa minä kuitenkin kohotin käteni ja vannoin, että hajotan heidät toisten kansojen sekaan ja sirottelen heidät vieraisiin maihin.
24. He eivät olleet tehneet määräysteni mukaan, he eivät olleet piitanneet säädöksistäni eivätkä pitäneet minun sapattiani kunniassa, sillä heidän silmänsä tähysivät yhä heidän isiensä epäjumaliin.
25. Siksi minä annoin heille säädöksiä, jotka eivät olleet hyviä, annoin heille määräyksiä, jotka vievät kuolemaan.
26. Minä annoin heidän saastua omista uhrilahjoistaan, kun he toivat esikoispoikansa tuliuhriksi alttarille. Minä saatoin heidät kauhun valtaan, jotta he tulisivat tietämään, että minä olen Herra.
27. »Sen tähden, ihminen, puhu Israelin kansalle ja sano sille: Näin sanoo Herra Jumala: Tämän jälkeenkin teidän isänne uskottomuudessaan herjasivat minua.
28. Kun vein heidät maahan, jonka valalla vannoen olin luvannut antaa heille, he heti riensivät uhraamaan, missä vain näkivät korkean kukkulan tai viheriöivän puun, uhrasivat teurasuhreja ja antoivat lahjoja, jotka nostattivat minun vihani. He toivat sinne tuoksuvia suitsutusuhrejaan ja vuodattivat siellä juomauhrinsa.
29. Minä kysyin: ’Mikä on tuo kukkula, jolle te menette?’ Niin noita uhripaikkoja alettiin sanoa kukkuloiksi, ja siksi niitä sanotaan vielä tänäkin päivänä.
30. »Sen tähden sano Israelin kansalle: Näin sanoo Herra Jumala: Te saastutatte itsenne isienne tavoin! Te palvotte samoja iljetyksiä ja olette minulle uskottomat.
31. Vielä tänäkin päivänä te saastutatte itsenne, kun palvotte epäjumalianne, kannatte niille lahjoja ja uhraatte poikanne tuliuhrina. Minäkö antaisin teidän kysyä neuvoa, israelilaiset! Niin totta kuin elän, sanoo Herra Jumala, minulta te ette neuvoa saa!