Hebrealaiskirje 12:14-24 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

14. Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.

15. Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet.

16. Katsokaa, ettei joukossanne ole ketään siveettömästi elävää tai maailmallista, sellaista kuin Esau, joka yhdestä keitosta myi esikoisuutensa.

17. Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin halusi siunauksen itselleen, hänet hylättiin. Hän ei saanut tilaisuutta parannukseen, vaikka hän sitä itkien anoi.

18. Ette te ole tulleet käsin kosketettavan, tulta suitsevan vuoren juurelle, sinne, missä oli synkkä pilvi, pimeys ja myrskytuuli,

19. ette sinne, missä kuultiin torventoitotus ja ääni, joka puhui niin, että kaikki pyysivät päästä kuulemasta enempää.

20. He eivät kestäneet määräystä: »Jokainen, vaikkapa eläinkin, joka koskettaa vuorta, on kivitettävä hengiltä.»

21. Se näky oli niin pelottava, että Mooseskin sanoi: »Minä pelkään ja vapisen.»

22. Ei, te olette tulleet Siionin vuoren juurelle, elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo. Teidän edessänne on tuhansittain enkeleitä

23. ja juhlaa viettävä esikoisten seurakunta, ne, joiden nimet ovat taivaan kirjassa. Siellä on Jumala, kaikkien tuomari, siellä ovat perille päässeiden vanhurskaiden henget,

24. ja siellä on uuden liiton välimies Jeesus ja vihmontaveri, joka huutaa, mutta ei kostoa niin kuin Abelin veri.

Hebrealaiskirje 12