Apostolien Teot 9:13-22 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

13. Ananias vastasi: »Herra, minä olen monilta kuullut, kuinka paljon pahaa se mies on Jerusalemissa tehnyt sinun pyhillesi.

14. Tännekin hän on tullut ylipappien valtuuttamana vangitsemaan kaikki, jotka huutavat avuksi sinun nimeäsi.»

15. Mutta Herra sanoi hänelle: »Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä.

16. Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden.»

17. Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: »Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut – Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä.»

18. Samassa oli kuin suomut olisivat pudonneet Saulin silmistä, ja hän näki jälleen. Hän nousi jalkeille, ja hänet kastettiin.

19. Ruokaa nautittuaan hän taas voimistui.Saul viipyi jonkin aikaa Damaskoksessa opetuslasten luona.

20. Hän alkoi heti synagogissa julistaa, että Jeesus on Jumalan Poika.

21. Kaikki, jotka kuuntelivat häntä, olivat ihmeissään. He sanoivat: »Eikö tämä sama mies pyrkinyt Jerusalemissa tuhoamaan ne, jotka huutavat avuksi Jeesuksen nimeä? Eikö hän tännekin tullut vangitakseen heidät ja viedäkseen ylipappien eteen?»

22. Mutta Saul sai yhä enemmän voimaa. Vääjäämättömin todistein hän osoitti, että Jeesus on Kristus, ja saattoi näin Damaskoksen juutalaiset hämmennyksen valtaan.

Apostolien Teot 9