8. Pietari kysyi häneltä: »Sano minulle, tähänkö hintaan te maatilan myitte?» »Niin, juuri siihen hintaan», vastasi nainen.
9. Silloin Pietari sanoi: »Kuinka te yksissä tuumin ryhdyitte koettelemaan Herran Henkeä? Kuuletko askelia oven takaa? Ne, jotka hautasivat miehesi, kantavat täältä myös sinut.»
10. Siinä samassa nainen kaatui kuolleena Pietarin jalkoihin. Nuoret miehet tulivat sisään ja näkivät naisen kuolleen. He veivät hänet pois ja hautasivat hänet miehensä viereen.
11. Kauhu valtasi koko seurakunnan ja kaikki jotka tästä kuulivat.
12. Apostolien kätten kautta tapahtui kansan keskuudessa monia tunnustekoja ja ihmeitä. Uskovat pitivät yhtä ja kokoontuivat Salomon pylväikössä;
13. kukaan muu ei rohjennut liittyä heidän seuraansa. Mutta kansa piti heitä suuressa arvossa,
14. ja Herraan uskovien määrä kasvoi yhä, niin miesten kuin naistenkin.
15. Ihmiset toivat sairaita kaduille ja panivat heidät vuoteille ja paareille, jotta Pietarin kulkiessa ohi edes hänen varjonsa koskettaisi jotakuta heistä.
16. Myös Jerusalemin ympärillä olevista kaupungeista tuli ihmisiä suurin joukoin. He toivat mukanaan sairaita ja saastaisten henkien vaivaamia, ja kaikki nämä tulivat terveiksi.
17. Silloin kiihko valtasi ylipapin ja hänen kannattajansa, koko saddukeusten ryhmäkunnan.
18. He ottivat kiinni apostolit ja panivat heidät vankilaan.
19. Mutta yöllä Herran enkeli avasi vankilan ovet, vei heidät ulos ja sanoi:
20. »Lähtekää täältä. Menkää temppeliin ja julistakaa kansalle kaikki tämän uuden elämän sanat.»
21. Apostolit tekivät niin. Kun päivä koitti, he menivät temppeliin ja alkoivat opettaa.Ylipappi ja hänen lähimmät miehensä kutsuivat heti aamulla koolle Suuren neuvoston, kaikki Israelin kansan vanhimmat, ja lähettivät noutamaan apostoleja vankilasta.