3. Mooseksen Kirja 14:25-39 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

25. Kun hyvitysuhriksi tuotu karitsa on teurastettu, pappi ottakoon sen verta ja sivelköön sitä puhdistettavan oikeaan korvannipukkaan, oikeaan peukaloon ja oikeaan isoonvarpaaseen.

26. Sitten pappi kaatakoon öljyä vasemmalle kämmenelleen

27. ja pirskottakoon sitä oikealla etusormellaan seitsemän kertaa Herran edessä.

28. Kämmenelleen jäänyttä öljyä hän sivelköön puhdistettavan oikeaan korvannipukkaan, oikeaan peukaloon ja oikeaan isoonvarpaaseen, samoihin kohtiin, joihin hän siveli hyvitysuhrieläimen verta.

29. Kämmenelle vielä jääneen öljyn hän sivelköön puhdistettavan päähän. Näin hän toimittaa hänelle sovituksen Herran edessä.

30. Pappi uhratkoon metsäkyyhkyt tai muut kyyhkyset, jotka puhdistettava varojensa mukaan on hankkinut,

31. toisen syntiuhrina ja toisen polttouhrina yhdessä ruokauhrin kanssa. Näin pappi toimittaa puhdistettavalle sovituksen Herran edessä.»

32. Tähän päättyy laki, joka koskee spitaalitaudista parantuneen vähävaraisen ihmisen puhdistusmenoja.

33. Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille:

34. »Kun te olette saapuneet Kanaaninmaahan, jonka minä annan teidän omaksenne, ja minä sallin spitaalin tarttua siellä johonkin taloon,

35. on talon omistajan mentävä papin luo kertomaan, että hänen taloonsa on tarttunut jotakin, mikä näyttää spitaalilta.

36. Ennen kuin pappi menee tutkimaan taloa, hänen on käskettävä tyhjentää se; muuten kaikki siellä oleva saattaa tulla saastaiseksi. Sitten pappi menköön tarkastamaan talon.

37. Jos hän huomaa, että tautia on seinissä vihertävinä tai punertavina läiskinä, jotka ovat syöpyneet seinän pintaa syvemmälle,

38. hän tulkoon ulkopuolelle ovensuuhun ja sulkekoon talon seitsemäksi päiväksi.

39. Seitsemäntenä päivänä pappi palatkoon katsomaan, ja jos tauti on levinnyt seinissä,

3. Mooseksen Kirja 14