10. Mutta kuningas sanoi: »Miksi te puututte minun asioihini, Serujan pojat? Antaa hänen kirota. Jos Herra on käskenyt hänen kirota Daavidia, kuka silloin voi panna hänet tilille siitä?»
11. Ja Daavid sanoi Abisaille ja palvelijoilleen: »Jos kerran minun oma poikani tavoittelee henkeäni, mitä silloin voi odottaa tuolta benjaminilaiselta? Jättäkää hänet rauhaan ja antakaa hänen huutaa kirouksiaan, jos Herra on häntä käskenyt.
12. Ehkäpä Herra näkee kärsimäni vääryyden ja hyvittää ne kiroukset, joita tuo mies on tänään syytänyt niskaani.»
13. Daavid kulki miehineen tietä eteenpäin, ja Simei kulki sivummalla vuoren rinnettä koko ajan kiroten häntä ja heitellen kiviä ja soraa.
14. Kuningas ja koko hänen väkensä saapuivat väsyneinä määränpäähän ja jäivät lepäämään.
15. Absalom oli tullut Israelin miesten kanssa Jerusalemiin, ja myös Ahitofel oli hänen kanssaan.
16. Daavidin ystävä arkilainen Husai meni Absalomin luo ja huusi: »Eläköön kuningas! Eläköön kuningas!»
17. Absalom sanoi Husaille: »Tällaistako on sinun uskollisuutesi? Miksi et mennyt ystäväsi mukaan?»
18. Husai vastasi: »En mennyt, koska tahdon olla sen miehen puolella, joka on Herran, tämän kansan ja kaikkien Israelin miesten valitsema. Hänen luokseen minä jään.
19. Ja toiseksi, sinä olet ystäväni poika, enkö siis palvelisi sinua! Niin kuin olen palvellut isääsi, niin olen palveleva sinuakin.»
20. Absalom sanoi Ahitofelille: »Neuvo nyt, mitä meidän pitäisi tehdä.»
21. Ahitofel sanoi hänelle: »Mene isäsi sivuvaimojen luo, jotka hän jätti pitämään huolta palatsista. Kun koko Israel kuulee, että olet lopullisesti katkaissut välisi isäsi kanssa, kannattajasi saavat lisää rohkeutta.»
22. Absalomille pystytettiin katolle teltta, ja hän meni isänsä sivuvaimojen luo koko Israelin nähden.
23. Siihen aikaan Ahitofelin antamat neuvot olivat ihmisten mielestä kuin Jumalan sanaa; sellaisina pitivät kaikkia hänen neuvojaan sekä Daavid että Absalom.