1. »Tee akasiapuusta alttari suitsutuksen polttamista varten.
2. Se olkoon nelikulmainen, sivuiltaan kyynärän mittainen ja kaksi kyynärää korkea, ja alttarinsarvet olkoot alttarin kanssa samaa kappaletta.
3. Päällystä alttari puhtaalla kullalla, sekä päällyslevy että kaikki sivut, samoin alttarinsarvet, ja ympäröi alttari kultareunuksella.
4. Kiinnitä alttarin kahdelle vastakkaiselle sivulle kultareunuksen alapuolelle kaksi kultarengasta kummallekin puolen; ne olkoot kantotankojen pidikkeinä, niin että alttaria voidaan kantaa.
5. Tee kantotangot akasiapuusta ja päällystä nekin kullalla.
6. Aseta suitsutusalttari liitonarkkua ja sen kansilevyä suojaavan väliverhon etupuolelle, pyhäkköteltan sen osan eteen, jossa sinä saat kohdata minut.
7. Tällä alttarilla Aaron polttakoon hyväntuoksuisia suitsukkeita. Niitä hän polttakoon joka aamu pannessaan lamppuja kuntoon,
8. ja samoin iltahämärissä nostaessaan lamput paikoilleen palamaan. Näin on Herran edessä aina uhrattava suitsutusuhri sukupolvesta toiseen.
9. Älkää tuoko tälle alttarille mitään väärää suitsuketta, älkää uhratko sillä polttouhria tai ruokauhria älkääkä vuodattako sen päälle juomauhria.
10. Kerran vuodessa Aaron suorittakoon alttarinsarvien puhdistusmenot; sukupolvesta toiseen alttarinsarvet siveltäköön sovitusuhrin verellä. Näin se on oleva Herran oma, erityisen pyhä alttari.»
11. Herra sanoi Moosekselle: