2. Mooseksen Kirja 12:32-42 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

32. Ottakaa myös lampaanne, vuohenne ja nautakarjanne, niin kuin olette halunneet, ja menkää. Ja kun nyt lähdette, toivottakaa siunausta minullekin.»

33. Egyptiläiset kiirehtivät israelilaisia lähtemään heti pois maasta, sillä he ajattelivat: »Muuten me kuolemme kaikki.»

34. Niinpä israelilaiset ottivat vielä hapantumattoman taikinan mukaansa kaukaloissa, jotka he käärivät viittojensa sisään ja ripustivat olalleen.

35. Israelilaiset olivat Mooseksen neuvon mukaisesti pyytäneet egyptiläisiltä hopea- ja kultaesineitä sekä vaatteita,

36. ja Herra oli tehnyt egyptiläiset heille niin suosiollisiksi, että he saivat mitä pyysivät. Näin israelilaiset veivät egyptiläisiltä heidän rikkautensa.

37. Israelilaiset lähtivät liikkeelle Ramseksesta kohti Sukkotia. Heitä oli noin kuusisataatuhatta marssikelpoista miestä sekä lisäksi naiset ja lapset.

38. He ottivat mukaansa suuret laumansa, lampaita, vuohia ja nautakarjaa. Heidän kanssaan lähti myös paljon sekalaista väkeä.

39. Egyptistä tuomastaan taikinasta he leipoivat litteitä happamattomia leipiä, sillä heidät oli ajettu pois Egyptistä ennen kuin taikina oli ehtinyt hapata eivätkä he olleet varanneet itselleen edes matkaevästä.

40. Israelilaiset olivat asuneet Egyptissä kaikkiaan neljäsataakolmekymmentä vuotta.

41. Juuri sinä päivänä, kun neljäsataakolmekymmentä vuotta oli kulunut, koko Herran oma joukko lähti Egyptistä.

42. Sinä yönä Herra valvoi viedäkseen heidät pois Egyptin maasta; se on Herralle pyhitetty yö, ja silloin kaikkien israelilaisten sukupolvesta toiseen tulee valvoa.

2. Mooseksen Kirja 12