2. Mooseksen Kirja 12:17-32 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

17. Huolehtikaa aina tämän happamattoman leivän juhlan viettämisestä, sillä juuri sinä päivänä minä vein teidän kootut joukkonne pois Egyptistä. Siksi tätä päivää on vietettävä juhlana, ja se olkoon ikuinen säädös sukupolvesta toiseen.

18. »Ensimmäisen kuun neljännentoista päivän illasta lähtien syökää happamatonta leipää sen kuun kahdennenkymmenennenyhdennen päivän iltaan saakka.

19. Seitsemään päivään ei hapantaikinaa saa olla taloissanne. Jokainen, joka syö hapanta leipää, poistettakoon Israelin yhteisöstä, olipa hän maahan muuttanut siirtolainen tai syntyperäinen israelilainen.

20. Mitään hapatettua ette saa syödä, vaan missä ikinä asuttekin, teidän leipänne olkoon happamatonta.»

21. Mooses kutsui koolle kaikki Israelin vanhimmat ja sanoi heille: »Ottakaa kukin lammas tai vuohi perhekuntaanne varten ja teurastakaa se pääsiäisuhriksi.

22. Ottakaa sitten kimppu iisoppia, kastakaa se vatiin laskettuun vereen ja sivelkää verta oven kamanaan ja molempiin pieliin. Älköön kukaan teistä menkö kotinsa ovesta ulos ennen aamua,

23. sillä Herra kulkee kaikkialla surmaamassa egyptiläisiä, mutta kun hän näkee veren ovenpielissä ja kamanassa, hän kulkee sen oven ohi eikä anna tuhoojan tulla koteihinne teitä surmaamaan.

24. Tämä olkoon ikuisena säädöksenä, niin teille kuin lapsillennekin.

25. Ja kun tulette siihen maahan, jonka Herra teille lupauksensa mukaan antaa, noudattakaa näitä juhlatapoja.

26. Kun lapsenne kysyvät teiltä: ’Mitä nämä teidän juhlatapanne tarkoittavat?’,

27. niin vastatkaa näin: ’Se on pääsiäisuhri Herralle, joka egyptiläisiä surmatessaan kulki israelilaisten kotien ohi ja säästi ne.’» Silloin kansa polvistui ja heittäytyi kasvoilleen maahan.

28. Israelilaiset tekivät tarkoin niiden määräysten mukaan, jotka Herra oli antanut Moosekselle ja Aaronille.

29. Puolenyön aikaan Herra surmasi Egyptissä jokaisen esikoisen, valtaistuimella istuvan faraon esikoisesta vankiluolassa istuvan vangin esikoiseen, sekä kaikki karjan esikoiset.

30. Kun farao, hänen hovinsa väki ja kaikki egyptiläiset sinä yönä näkivät, mitä tapahtui, puhkesi Egyptissä suuri valitus, sillä ei ollut kotia, jossa ei olisi ollut vainajaa.

31. Farao kutsutti Mooseksen ja Aaronin yöllä luokseen ja sanoi: »Lähtekää tiehenne, pois minun kansani keskuudesta, te itse ja kaikki israelilaiset, ja menkää palvelemaan Herraa, niin kuin olette pyytäneet.

32. Ottakaa myös lampaanne, vuohenne ja nautakarjanne, niin kuin olette halunneet, ja menkää. Ja kun nyt lähdette, toivottakaa siunausta minullekin.»

2. Mooseksen Kirja 12