2. Kuningasten Kirja 9:3-18 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

3. Ota siellä öljypullosi, kaada hänen päähänsä öljyä ja sano: Näin sanoo Herra: ’Minä olen voidellut sinut Israelin kuninkaaksi.’ Avaa sitten ovi ja lähde heti pois, älä jää sinne.»

4. Profeetanoppilas, joka oli vielä nuorukainen, lähti Ramot-Gileadiin.

5. Kun hän saapui sinne, sotaväen päälliköt olivat koolla. Oppilas sanoi: »Minulla on sinulle asiaa, päällikkö.» »Kenelle meistä?» kysyi Jehu. »Sinulle, päällikkö», hän vastasi.

6. Niin Jehu nousi, ja he menivät sisälle taloon. Siellä oppilas kaatoi öljyä Jehun päähän ja sanoi hänelle: »Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: ’Minä olen voidellut sinut Herran kansan, Israelin, kuninkaaksi.

7. Sinä hävität herrasi Ahabin suvun, ja niin minä kostan profeettojen ja muiden palvelijoitteni veren, joka tahraa Isebelin käsiä.

8. Koko Ahabin suku on tuhoutuva, minä hävitän Israelista kaikki Ahabin miespuoliset jälkeläiset, niin suuret kuin pienetkin.

9. Minä teen Ahabin suvulle niin kuin tein Jerobeamin, Nebatin pojan, ja Baesan, Ahian pojan, suvulle.

10. Isebelin syövät koirat Jisreelin maatilalla, eikä kukaan hautaa häntä.’» Sitten oppilas avasi oven ja lähti kiireesti pois.

11. Kun Jehu tuli ulos kuninkaan päälliköiden luo, he kysyivät häneltä: »Onko kaikki hyvin? Miksi se hullu tuli sinun luoksesi?» Hän vastasi heille: »Kyllähän te sen miehen ja hänen puheensa tunnette.»

12. Mutta he sanoivat: »Älä kiertele, kerro meille totuus.» Niin Jehu kertoi, kuinka profeetanoppilas oli sanonut hänelle: »Näin sanoo Herra: ’Minä olen voidellut sinut Israelin kuninkaaksi.’»

13. Silloin päälliköt riisuivat heti viittansa ja panivat ne porraskivelle Jehun jalkojen alle. He puhalsivat torveen ja huusivat: »Jehu on kuningas!»

14. Jehu, Nimsin pojan Josafatin poika, teki salaliiton Joramia vastaan. Kuningas Joram oli juuri ollut Ramot-Gileadissa johtamassa koko Israelin sotaväkeä, kun se Syyrian kuninkaan Hasaelin hyökättyä maahan puolusti kaupunkia.

15. Hän oli kuitenkin palannut sieltä Jisreeliin hoitamaan haavojaan, joita syyrialaiset olivat häneen lyöneet hänen taistellessaan Syyrian kuningasta Hasaelia vastaan. Niinpä Jehu sanoi: »Jos toivotte, että aikeistamme tulee totta, älkää päästäkö täältä ketään viemään niistä tietoa Jisreeliin.»

16. Jehu nousi vaunuihinsa ja lähti itse Jisreeliin, koska Joram poti siellä haavojaan. Myös Juudan kuningas Ahasja oli tullut sinne katsomaan Joramia.

17. Tähystäjä, joka oli Jisreelin tornissa vartiossa, näki Jehun joukkojen tulevan hurjaa vauhtia. Kun hän ilmoitti, että joukko oli näkyvissä, Joram sanoi: »Lähetä ratsumies heitä vastaan kysymään, tulevatko he rauhallisin aikein.»

18. Ratsumies lähti heitä vastaan ja sanoi: »Kuningas kysyy, tuletteko rauhallisin aikein.» Jehu vastasi: »Mikä sinä olet minun aikeistani kysymään? Käännä hevosesi ja seuraa minua!» Tähystäjä ilmoitti, että lähetti oli jäänyt joukon luo eikä ollut lähtenyt takaisin.

2. Kuningasten Kirja 9