2. Kuningasten Kirja 23:24-31 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

24. Josia hävitti myös henkienmanaajat ja enteidenselittäjät, kotijumalat, epäjumalankuvat ja kaikki muut iljetykset, joita Juudan maassa ja Jerusalemissa vielä oli. Näin hän pyrki toteuttamaan lain sanat, jotka oli kirjoitettu pappi Hilkian temppelistä löytämään kirjaan.

25. Koskaan ennen ei ole ollut Josian vertaista kuningasta. Koko sydämestään, koko sielustaan ja voimastaan hän alkoi palvella Herraa juuri niin kuin Mooseksen laki määrää. Hänen vertaistaan ei ole tullut hänen jälkeensäkään.

26. Herra ei silti leppynyt. Yhä paloi hänen vihansa Juudaa vastaan kaiken sen pahan vuoksi, jolla Manasse oli hänet vihastuttanut.

27. Herra sanoi: »Myös Juudan minä siirrän pois kasvojeni edestä niin kuin siirsin pois Israelin. Minä hylkään Jerusalemin, tämän valitsemani kaupungin, ja temppelin, josta sanoin: ’Minun nimeni on asuva siellä.’»

28. Kaikki muu, mitä Josiasta on kerrottavaa, on kirjoitettu Juudan kuninkaiden historiaan.

29. Josian vielä hallitessa farao Neko, Egyptin kuningas, lähti Eufratille Assyrian kuninkaan avuksi. Kuningas Josia marssi häntä vastaan, mutta farao surmasi hänet Megiddon luona heti kohdatessaan hänet.

30. Josian miehet toivat kuolleen kuninkaansa vaunuilla Megiddosta Jerusalemiin ja hautasivat hänet hänen omaan hautaansa. Juudan kansa voiteli Josian pojan Joahasin isänsä jälkeen kuninkaaksi.

31. Joahas oli kuninkaaksi tullessaan kaksikymmentäkolmevuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa kolme kuukautta. Hänen äitinsä oli libnalainen Hamutal, Jeremian tytär.

2. Kuningasten Kirja 23