2. Kuningasten Kirja 17:3-11 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

3. Assyrian kuningas Salmanassar aloitti sodan Hooseaa vastaan. Hoosea joutui tunnustamaan hänen ylivaltansa ja maksamaan hänelle veroa.

4. Assyrian kuningas sai sitten kuitenkin tietoonsa, että Hoosea oli ryhtynyt salahankkeisiin. Hoosea oli lähettänyt sananviejiä Egyptin kuninkaan Son luo eikä ollut enää toimittanut Assyrian kuninkaalle veroa, joka hänen piti vuosittain maksaa. Siksi Assyrian kuningas käski ottaa hänet kiinni ja panna vankilaan.

5. Assyrian kuningas tuli ja valtasi koko maan. Samarian kaupungin luo saavuttuaan hän saartoi sen, ja piiritystä kesti kolme vuotta.

6. Hoosean yhdeksäntenä hallitusvuotena Assyrian kuningas valtasi kaupungin. Hän siirsi israelilaiset Assyriaan ja sijoitti heidät Halahiin, Gosaniin Haburin varsille sekä Meedian kaupunkeihin.

7. Näin tapahtui siksi, että israelilaiset olivat tehneet syntiä Herraa, Jumalaansa vastaan. Vaikka Herra oli tuonut heidät pois Egyptin maasta ja vapauttanut heidät faraon, Egyptin kuninkaan, vallasta, he olivat ryhtyneet palvelemaan muita jumalia.

8. He olivat alkaneet noudattaa niiden kansojen tapoja, jotka Herra oli hävittänyt heidän tieltään, ja niitä menoja, jotka heidän kuninkaansa olivat ottaneet käyttöön.

9. He olivat ryhtyneet sellaiseen, mikä ei ollut Herran, heidän Jumalansa, tahdon mukaista. Jokaiseen kaupunkiin, oli se suuri ja linnoitettu tai pelkän vartiotornin suojaama, he olivat rakentaneet uhripaikkoja kukkuloille.

10. Jokaiselle korkealle kummulle ja jokaisen lehtevän puun alle he olivat pystyttäneet kivipatsaita ja asera-tarhoja.

11. Kaikilla uhrikukkuloillaan he olivat polttaneet uhreja niin kuin ne kansat, jotka Herra oli siirtänyt pois heidän tieltään, ja näillä pahoilla teoillaan he olivat herättäneet Herran vihan.

2. Kuningasten Kirja 17