2. Aikakirja 32:24-31 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

24. Noihin aikoihin Hiskia sairastui pahasti ja oli jo kuolemaisillaan. Hän rukoili Herraa, ja Herra vastasi rukoukseen ja antoi hänelle merkin.

25. Mutta Hiskia ei ollut kiitollinen osakseen tulleesta ihmeestä, vaan tuli ylpeäksi. Silloin Herra vihastui häneen ja koko Juudaan ja Jerusalemiin.

26. Hiskian sydän kuitenkin nöyrtyi, ja myös Jerusalemin asukkaat nöyrtyivät, eikä Herran viha kohdannut heitä Hiskian aikana.

27. Hiskia sai osakseen paljon rikkautta ja kunniaa. Hän rakennutti itselleen aarrekammioita, joissa säilytettiin hopeaa, kultaa, jalokiviä, hajusteita, kilpiä ja kaikenlaisia kallisarvoisia esineitä.

28. Hän rakensi myös varastoja viljaa, viiniä ja öljyä varten, teetti karjasuojia ja hankki suojiin laumoittain karjaa.

29. Hän rakensi itselleen kaupunkeja ja hankki paljon lampaita, vuohia ja nautakarjaa. Jumala oli antanut hänelle valtavan omaisuuden.

30. Juuri Hiskia myös sulki Gihonin lähteen ylemmän juoksun ja johti sen maan alta Daavidin kaupungin länsipuolelle.Hiskia menestyi kaikessa mitä teki.

31. Menestys seurasi häntä myös silloin, kun Babylonian ruhtinaan lähettiläät olivat tulleet hänen luokseen ottamaan selvää maassa tapahtuneesta ihmeestä. Silloin Jumala antoi Hiskian toimia oman mielensä mukaan, mutta vain koetellakseen, oliko hän sisimmässään uskollinen.

2. Aikakirja 32