9. Jos hän voittaa minut taistelussa ja tappaa minut, meistä tulee teidän orjianne, mutta jos minä voitan ja tapan hänet, teistä tulee meidän orjiamme ja te joudutte palvelemaan meitä.»
10. Sitten filistealainen sanoi: »Minä olen nyt häpäissyt Israelin joukot. Lähettäkää jo mies tänne, niin että pääsemme taistelemaan!»
11. Kun Saul ja israelilaiset kuulivat filistealaisen sanat, he säikähtivät ja joutuivat pelon valtaan.
12. Daavid oli Juudan Betlehemissä asuvan efratilaisen miehen poika. Miehen nimi oli Iisai, ja hänellä oli kahdeksan poikaa. Saulin aikana Iisai oli jo hyvin iäkäs.
13. Iisain kolme vanhinta poikaa olivat lähteneet Saulin kanssa sotaan. Sotaretkelle lähteneistä pojista vanhin oli nimeltään Eliab, toinen Abinadab ja kolmas Samma.
14. Daavid oli pojista nuorin. Kolme vanhinta olivat lähteneet Saulin mukaan,
15. mutta Daavid palasi aina välillä Saulin luota Betlehemiin paimentamaan isänsä lampaita.
16. Filistealainen astui samalla tavoin esiin joka aamu ja ilta neljänkymmenen päivän ajan.
17. Kerran Iisai sanoi pojalleen Daavidille: »Ota tästä säkillinen paahdettuja jyviä ja kymmenen leipää ja vie ne kiireesti veljillesi leiriin.
18. Vie myös heidän päällikölleen nämä kymmenen juustoa. Ota selville, miten veljesi voivat, ja tuo heiltä jokin merkki käynnistäsi.
19. He ovat Saulin ja koko Israelin sotaväen kanssa Elanlaaksossa taistelemassa filistealaisia vastaan.»
22. Daavid jätti kantamuksensa kuormaston vartijan haltuun, juoksi rivistöjen luo ja meni tervehtimään veljiään.
23. Hänen puhellessaan heidän kanssaan astui filistealaisten riveistä esille gatilainen kaksintaistelija, joka tunnettiin nimellä Goljat Filistealainen. Goljat lausui samat sanat kuin aikaisemminkin, ja Daavid kuuli mitä hän sanoi.
24. Kun israelilaiset näkivät taistelijan, he vetäytyivät kauhuissaan taaksepäin
25. ja sanoivat toisilleen: »Katsokaa, nyt se mies tulee! Taas hän astuu esiin pilkkaamaan israelilaisia. Jos joku pystyy tappamaan tuon miehen, kuningas tekee hänestä upporikkaan, antaa hänelle tyttärensä ja nostaa koko hänen sukunsakin Israelin etuoikeutettujen joukkoon.»
26. Daavid sanoi silloin lähellä seisoville miehille: »Mitä se siis saa, joka tappaa tuon filistealaisen ja pelastaa Israelin häpeästä? Mikä tuo ympärileikkaamaton filistealainen oikein on, kun hän uskaltaa pilkata elävän Jumalan taistelurivejä?»
27. Sotilaat kertoivat hänelle samaan tapaan kuin aikaisemminkin, mitä se mies saisi, joka tappaisi Goljatin.