29. Tultuaan isänsä Jaakobin luo Kanaaninmaahan veljekset kertoivat hänelle kaiken, mitä heille oli tapahtunut, ja sanoivat:
30. »Se mies, joka on maan valtiaana, puhui meille ankarasti ja väitti meidän vakoilevan maata.
31. Me sanoimme hänelle: ’Me olemme rehellistä väkeä emmekä mitään vakoojia.
32. Meitä on ollut kaksitoista veljestä, kaikki saman isän poikia. Yhtä ei enää ole, ja nuorin jäi isämme luo Kanaaninmaahan.’
33. Silloin se mies, maan valtias, sanoi meille: ’Tällä tavoin minä saan tietää, oletteko rehellisiä: jättäkää yksi joukostanne luokseni, ottakaa mukaanne viljaa nälkää näkeville perheillenne
34. ja menkää hakemaan tänne nuorin veljenne, niin minä uskon, ettette ole vakoojia, vaan rehellistä väkeä. Silloin annan teille takaisin tänne jäävän veljenne, ja te saatte vapaasti liikkua maassa.’»
35. Kun he sitten avasivat säkkinsä, jokainen löysi säkistään oman hopeansa, ja hopean nähdessään he ja heidän isänsä pelästyivät.
36. Heidän isänsä Jaakob sanoi: »Te olette vieneet minulta lapseni! Joosefia ei enää ole, Simeonia ei enää ole, ja nyt aiotte viedä vielä Benjaminin! Minun elämäni on pelkkää surkeutta!»
37. Silloin Ruuben sanoi isälleen: »Saat vaikka tappaa minun kaksi poikaani, ellen tuo Benjaminia takaisin luoksesi! Anna hänet minun huostaani, minä kyllä tuon hänet sinulle takaisin.»
38. Mutta Jaakob sanoi: »Minun poikani ei lähde teidän mukaanne. Hänen oma veljensä on kuollut, ja vain hän on enää jäljellä. Jos hänen käy huonosti matkalla, suru murtaa minut, ja niin te syöksette harmaapään isänne tuonelaan.»