46. Joosef oli kolmikymmenvuotias tullessaan faraon, Egyptin kuninkaan, palvelukseen. Niin Joosef lähti faraon luota ja kiersi kaikkialla Egyptissä.
47. Ja maa tuotti seitsemänä yltäkylläisyyden vuotena viljaa ylen määrin.
48. Näiden Egyptin seitsemän hyvän vuoden aikana Joosef keräsi kaikkea syötävää ja talletti sen kaupunkeihin. Hän varastoi kaupunkeihin kaiken viljan, jonka ympäristön pellot tuottivat.
49. Hän varastoi viljaa niin suunnattomat määrät, että lopulta sitä oli kuin hiekkaa meren rannalla eikä sen määrää enää voitu mitata.
50. Joosefille syntyi ennen ensimmäisen nälkävuoden tuloa kaksi poikaa. Heidän äitinsä oli Asenat, Onin papin Poti-Feran tytär.
51. Esikoiselleen Joosef antoi nimeksi Manasse sanoen: »Jumala on saanut minut unohtamaan kaikki vaivani ja isäni kodin.»
52. Toiselle pojalleen hän antoi nimeksi Efraim sanoen: »Jumala on tehnyt minut hedelmälliseksi maassa, jossa olen joutunut niin paljon kärsimään.»
53. Kun Egyptin seitsemän yltäkylläisyyden vuotta olivat kuluneet,
54. alkoi seitsemän nälkävuoden aika, kuten Joosef oli ennalta sanonut. Kato tuli kaikkiin muihinkin maihin, mutta Egyptin maassa oli tallella syötävää.
55. Kun nälkä alkoi vaivata koko Egyptiä ja kansa huusi faraolta leipää, tämä sanoi egyptiläisille: »Menkää Joosefin luo ja tehkää niin kuin hän käskee.»
56. Kun nälkä jo vallitsi koko maassa, Joosef avasi viljavarastot ja myi viljaa egyptiläisille. Nälänhätä oli Egyptissä ankara.
57. Myös muista maista tultiin Egyptiin Joosefin luo viljaa ostamaan, sillä kaikkialla vallitsi kova nälkä.