1. Mooseksen Kirja 13:2-8 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

2. Abram oli hyvin rikas; hänellä oli karjaa, hopeaa ja kultaa.

3. Negevistä hän siirtyi Beteliä kohti kulkien leiripaikalta toiselle, kunnes saapui siihen Betelin ja Ain väliseen paikkaan, jossa hänen telttansa oli aikaisemmin ollut

4. ja jonne hän oli rakentanut alttarin. Siellä Abram rukoili Herraa.

5. Myös Lootilla, joka kulki Abramin mukana, oli lampaita, vuohia, nautakarjaa ja telttoja.

6. Mutta laidunmaata ei ollut tarpeeksi, että he olisivat voineet pysyä yhdessä, sillä heillä oli runsaasti karjaa.

7. Siksi Abramin ja Lootin karjapaimenten kesken syntyi riitaa. Siihen aikaan maassa asui kanaanilaisia ja perissiläisiä.

8. Abram sanoi Lootille: »Ei sovi, että meidän tai meidän karjapaimentemme välillä on riitaa, sillä me olemme sukulaisia ja veljiä keskenämme.

1. Mooseksen Kirja 13