1. Mooseksen Kirja 12:1-11 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

1. Herra sanoi Abramille: »Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.

2. Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus.

3. Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.»

4. Niin Abram lähti Herran käskyn mukaan, ja Loot lähti hänen kanssaan. Harranista lähtiessään Abram oli seitsemänkymmenenviiden vuoden ikäinen.

5. Abram otti mukaan vaimonsa Sarain ja veljenpoikansa Lootin sekä perheiden koko omaisuuden, myös Harranissa hankitut orjat. Sitten he lähtivät kulkemaan kohti Kanaaninmaata ja saapuivat sinne.

6. Abram kulki Kanaaninmaan halki Sikemin seudulle, Moren tammelle asti. Siihen aikaan maassa asuivat kanaanilaiset.

7. Herra ilmestyi Abramille ja sanoi: »Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan.» Ja Abram rakensi sinne alttarin Herralle, joka oli ilmestynyt hänelle.

8. Sieltä hän siirtyi Betelin itäpuolen vuorille, ja hän pystytti telttansa niin, että Betel oli länsipuolella ja Ai itäpuolella. Hän rakensi sinne alttarin ja rukoili Herraa.

9. Sieltä Abram siirtyi paikasta toiseen etelään Negeviin päin.

10. Sitten tuli maahan nälänhätä. Koska nälänhätä oli kova, Abram siirtyi Egyptiin ja asui siellä muukalaisena.

11. Egyptiä lähestyttäessä hän sanoi vaimolleen Saraille: »Minä tiedän, että sinä olet kaunis nainen.

1. Mooseksen Kirja 12