1. Kuningasten Kirja 6:21-33 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

21. Salomo silasi koko temppelin sisältä puhtaalla kullalla, ja kun hän oli kullannut sisäkammion, hän eristi sen kultaketjuin.

22. Hän kultasi kauttaaltaan temppelin sisäpinnat, ja myös sisäkammion eteen sijoitetun alttarin hän päällysti kullalla.

23. Sisäkammioon hän teki oliivipuusta kaksi kerubia, molemmat kymmenen kyynärän korkuisia.

24. Kerubin toisella siivellä oli mittaa viisi kyynärää, ja toinen siipi oli sekin viiden kyynärän mittainen; siivenkärjestä siivenkärkeen oli kymmenen kyynärää.

25. Toinenkin kerubi oli kymmenen kyynärän korkuinen, molemmat olivat mitoiltaan ja muodoltaan yhtäläiset.

26. Niin kuin toinen niin toinenkin oli kymmenen kyynärää korkea.

27. Salomo asetti kerubit temppelin sisäkammioon. Niiden siivet olivat levällään, ja kun toisen siipi oli seinässä kiinni ja toisen samoin, niin temppelin keskustaan päin olevat siivet koskettivat toisiaan.

28. Hän päällysti kerubitkin kullalla.

29. Kaikki pyhäkön seinät niin temppelisalissa kuin eteishallissa Salomo koristi kerubeja, palmunlehviä ja kukkia esittävin leikkauksin ja kaiverruksin.

30. Lattian hän päällysti kullalla sekä temppelisalissa että eteishallissa.

31. Sisäkammioon hän teki oliivipuusta parioven, jonka pielet muodostivat viisikulmion.

32. Oliivipuuoven kumpaankin puoliskoon hän leikkautti kerubeja, palmunlehviä ja kukkia, ja kerubit ja palmukuviot päällystettiin kullalla.

33. Samoin hän teki temppelisalin nelikulmaiseen oviaukkoon oliivipuusta pielet

1. Kuningasten Kirja 6