1. Kuningasten Kirja 6:1-12 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

1. Neljännen hallitusvuotensa toisena kuukautena, siv-kuussa, Salomo ryhtyi rakennuttamaan Herran temppeliä. Silloin oli neljässadaskahdeksaskymmenes vuosi siitä, kun israelilaiset lähtivät Egyptistä.

2. Temppeli, jonka kuningas Salomo rakensi Herralle, oli kuusikymmentä kyynärää pitkä, kaksikymmentä kyynärää leveä ja kolmekymmentä kyynärää korkea.

3. Temppelisalin päässä oli eteishalli, jonka pitkä sivu oli temppelin päädyn tavoin kaksikymmentä kyynärää ja joka ulkoni temppelin päädystä kymmenen kyynärää.

4. Salomo teetti temppeliin sisäänpäin avartuvat ristikkoikkunat.

5. Temppelin ulkoseinälle hän rakennutti kylkirakennuksen, jonka huoneet kiersivät temppeliä sekä temppelisalin että sisäkammion kohdalta.

6. Kylkirakennuksen alin kerros oli viiden, keskimmäinen kuuden ja kolmas seitsemän kyynärän levyinen. Temppelin ulkoseinä oli näet porrastettu niin, ettei setripalkeille tarvinnut tehdä koloja seinään.

7. Kun temppeliä pystytettiin, käytettiin valmiiksi muotoiltuja rakennuskiviä, niin ettei työmaalta kuulunut vasaran, ei taltan eikä minkään muunkaan rautatyökalun ääntä.

8. Kylkirakennuksen alakerrokseen oli ovi etelän puolella. Keskimmäiseen kerrokseen noustiin portaita, samoin sieltä kolmanteen kerrokseen.

9. Kun Salomo oli saanut temppelin pystytetyksi, hän teetti siihen katon laudoista ja setripalkeista.

10. Hän rakennutti temppelin ympärille kylkirakennuksen, jonka jokainen kerros oli viiden kyynärän korkuinen ja joka oli setrisillä lattiapalkeilla liitetty temppelin seinään.

11. Salomolle tuli silloin tämä Herran sana:

12. »Sinä olet ryhtynyt rakentamaan minun temppeliäni. Jos vaellat säädöksieni ja lakieni mukaan ja noudatat kaikkia määräyksiäni, minä annan käydä toteen sen, minkä lupasin isällesi Daavidille.

1. Kuningasten Kirja 6