33. Vaunujoukkojen päälliköt huomasivat, ettei hän ollutkaan Israelin kuningas, ja lakkasivat ahdistamasta häntä.
34. Eräs mies jännitti jousensa ja ampui umpimähkään, ja hän osui Ahabia, Israelin kuningasta, haarniskan levyjen väliin. Kuningas sanoi silloin vaunumiehelleen: »Käännä vaunut ja vie minut pois täältä sotajoukon keskeltä. Minä olen haavoittunut.»
35. Mutta taistelu riehui kiivaana, ja niin kuningas joutui olemaan koko päivän vaunuissaan taistelukentällä. Illalla hän kuoli, sillä hänen verensä oli vuotanut kuiviin vaunujen pohjalle.
36. Auringonlaskun aikaan kulki rintamassa huuto: »Joka mies palatkoon omaan maahansa ja kaupunkiinsa.»
37. Näin kuningas kuoli. Hänen ruumiinsa vietiin Samarian kaupunkiin, ja hänet haudattiin sinne.
38. Vaunut huuhdeltiin Samarian kaupungin ulkopuolella vesialtaalla, missä portot peseytyivät, ja koirat nuolivat hänen verensä, niin kuin Herra oli sanonut.
39. Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Ahabista ja hänen teoistaan, norsunluupalatsista ja kaikista hänen kaupungeistaan, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.
40. Ahab meni lepoon isiensä luo, ja hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Ahasja.
41. Josafatista, Asan pojasta, tuli Juudan kuningas Israelin kuninkaan Ahabin neljäntenä hallitusvuotena.
42. Josafat oli kuninkaaksi tullessaan kolmenkymmenenviiden vuoden ikäinen, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksikymmentäviisi vuotta. Hänen äitinsä oli Asuba, Silhin tytär.
43. Josafat kulki kaikessa isänsä Asan tietä, hän ei siltä poikennut vaan teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä.
44. Uhrikukkuloista ei kuitenkaan luovuttu, vaan kansa teurasti ja poltti edelleenkin uhreja kukkuloilla.
45. Josafat teki rauhan Israelin kuninkaan kanssa.
46. Kaikki muu, mitä Josafatista, hänen saavutuksistaan ja sodistaan on kerrottavaa, on kirjoitettu Juudan kuninkaiden historiaan.
47. Hän hävitti maasta viimeisetkin haureutta harjoittavat pyhäkköpalvelijat, jotka hänen isänsä Asan ajoilta olivat jääneet jäljelle.