1. Kuningasten Kirja 16:12-26 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

12. Simri tuhosi koko Baesan suvun, niin kuin Herra oli sanonut Baesalle profeetta Jehun suulla.

13. Näin tapahtui Baesan ja hänen poikansa Elan kaikkien syntien vuoksi. He olivat tehneet syntiä ja saattaneet Israelin synnintekoon. Tyhjääkin tyhjemmillä jumalillaan he olivat herättäneet Herran, Israelin Jumalan, vihan.

14. Kaikki muu, mitä Elasta ja hänen teoistaan on kerrottavaa, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.

15. Juudan kuninkaan Asan kahdentenakymmenentenäseitsemäntenä hallitusvuotena Simristä tuli kuningas. Hän hallitsi Tirsassa seitsemän päivää. Sotaväki oli silloin leiriytynyt piirittämään Gibbetonia, joka oli filistealaisten hallussa.

16. Kun piiritysjoukot kuulivat kerrottavan, että Simri oli tehnyt salaliiton ja lyönyt kuninkaan kuoliaaksi, koko Israelin sotaväki heti samana päivänä leirissä julisti Israelin kuninkaaksi Omrin, sotaväen päällikön.

17. Omri ja kaikki Israelin sotilaat lähtivät Gibbetonin luota ja saartoivat Tirsan.

18. Kun Simri näki kaupungin olevan vihollisen käsissä, hän vetäytyi kuninkaan palatsin sisäosiin. Hän sytytti palatsin tuleen, ja näin hän kuoli

19. syntiensä tähden. Kulkiessaan Jerobeamin teitä hän oli tehnyt sitä, mikä on väärää Herran silmissä, ja hänen syntinään oli myös se, että hän oli johdattanut Israelin synnintekoon.

20. Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Simristä ja salaliitosta, jonka hän teki, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.

21. Israelin väki jakautui tuolloin kahtia. Toinen puoli kannatti Tibniä, Ginatin poikaa, ja halusi tehdä hänestä kuninkaan, toinen puoli kannatti Omria.

22. Omrin puolella oleva sotaväki pääsi voitolle niistä sotilaista, jotka olivat Tibnin, Ginatin pojan, puolella. Tibni kuoli, ja Omrista tuli kuningas.

23. Omrista tuli Israelin kuningas Juudan kuninkaan Asan kolmantenakymmenentenäyhdentenä hallitusvuotena, ja hän oli vallassa kaksitoista vuotta. Hallittuaan kuusi vuotta Tirsassa

24. hän osti Semeriltä Samarian vuoren kahdella talentilla hopeaa. Hän rakensi vuorelle kaupungin ja antoi sille vuoren omistaneen Semerin mukaan nimeksi Samaria.

25. Omri teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä; hän teki enemmän pahaa kuin kukaan edeltäjänsä.

26. Hän seurasi kaikessa Jerobeamin, Nebatin pojan, teitä. Hän syyllistyi samaan syntiin, jolla Jerobeam oli johdattanut Israelin synnintekoon, niin että kansa tyhjääkin tyhjemmillä jumalillaan herätti Herran, Israelin Jumalan, vihan.

1. Kuningasten Kirja 16