1. Aikakirja 22:13-19 Kirkkoraamattu 1992 (KR92)

13. Sinä menestyt, jos tottelet ja noudatat niitä käskyjä ja säädöksiä, jotka Herra on antanut Moosekselle Israelia varten. Ole vahva ja rohkea, älä pelkää äläkä lannistu!

14. Olenhan minäkin vaikeuksieni keskellä saanut kootuksi Herran temppeliä varten satatuhatta talenttia kultaa, miljoona talenttia hopeaa sekä pronssia ja rautaa niin paljon, ettei sitä ole voitu edes punnita. Myös puuta ja rakennuskiviä olen hankkinut, ja sinä voit hankkia vielä lisää.

15. Sinulla on myös paljon työntekijöitä, kivenlouhijoita, kivenhakkaajia ja puuseppiä sekä lukematon määrä käsityöläisiä, taitavia

16. käsittelemään kultaa, hopeaa, pronssia ja rautaa. Ryhdy toimeen. Herra olkoon kanssasi!»

17. Daavid kehotti kaikkia Israelin johtomiehiä auttamaan poikaansa Salomoa. Hän puhui heille näin:

18. »Onhan Herra, teidän Jumalanne, ollut teidän kanssanne, onhan hän suonut teille rauhan joka suunnalla. Hän on saattanut maan entiset asukkaat minun valtaani, ja maa on joutunut Herran ja hänen kansansa alaisuuteen.

19. Kääntykää siis koko sydämestänne ja sielustanne Herran, Jumalanne puoleen! Ryhtykää rakentamaan Herran temppeliä, niin että voitte tuoda Herran liitonarkun ja Jumalan pyhät astiat temppeliin, joka on pyhitetty hänen nimelleen.»

1. Aikakirja 22