Jeremia 50:2-10 Kirkkoraamattu 1933-38 (KINB38)

2. "Julistakaa kansojen keskuudessa ja kuuluttakaa,nostakaa lippu; kuuluttakaa, älkää salatko.Sanokaa: Baabel on valloitettu,Beel on joutunut häpeään,kauhistunut on Merodak;sen jumalankuvat ovat joutuneet häpeään,kauhistuneet ovat sen kivijumalat.

3. Sillä sen kimppuun käy kansa pohjoisestaja tekee sen maan autioksi,niin ettei siellä asukasta ole:niin ihmiset kuin eläimet pakenevat, menevät pois.

4. Niinä päivinä ja siihen aikaan, sanoo Herra,tulevat israelilaiset yhdessä Juudan miesten kanssa;he kulkevat itkien lakkaamattaja etsivät Herraa, Jumalaansa.

5. Siionia he kysyvät,sitä kohden ovat heidän kasvonsa käännetyt. Tulkaa!He liittyvät Herran kanssaiankaikkiseen liittoon,jota ei pidä unhotettaman.

6. Kadonnut lammaslauma oli minun kansani.Heidän paimenensa olivat vieneet heidät harhaaneksyttäville vuorille;he kulkivat vuorelta kukkulalle,unhottivat lepopaikkansa.

7. Kaikki, jotka heitä tapasivat, söivät heitä,ja heidän vihollisensa sanoivat:'Emme joudu syynalaisiksi'.Sillä he olivat tehneet syntiäHerraa vastaan, vanhurskauden asumusta,Herraa, heidän isiensä toivoa, vastaan.

8. Paetkaa Baabelista,lähtekää pois kaldealaisten maasta,ja käykää kuin johtokauriit lauman edellä.

9. Sillä katso, minä herätänja tuon Baabelia vastaansuurten kansojen joukon pohjoisesta maasta,ja ne asettuvat sotarintaan sitä vastaan.Sieltäkäsin se valloitetaan;heidän nuolensa ovat kuin voitollisen sankarin,joka ei tyhjänä palaja.

10. Ja Kaldea joutuu ryöstettäväksi,kaikki sen ryöstäjät saavat yltäkyllin, sanoo Herra.

Jeremia 50